maanantai 1. elokuuta 2011

Yövuorojen välissä

Yövuorot taas menossa, tällä kertaa vain kaksi. Vähän tylsää tehdä kaksi yötä, kun kolmas menisi siinä samalla ilman mitään, ja vapaita on kolmen jälkeen yleensä enempi kuin kahden. No, välillä näin, ensi kerralla taas kolme.. Heräsin aamulla ja unenpöpperössä kysyin Villeltä kelloa (itse myyränä en sitä näe ;) ), ajattelin sen olevan jotain yhdentoista ja kehdentoista välillä, normaalisti kun yön jälkeen viimeistään niihin aikoihin herään ensimmäisen kerran, joskus jopa kymmeneltä (jolloin tosin käännän kylkeä ja jatkan unia). Puoli kolme! Huhheijaa, kylläpä uni maittoi. Koiratkaan ei olleet herättäneet kertaakaan. Aika ihanaa. Mutta sitten tulikin kiire pihalle, ettei mene koko aurinkoinen päivä ohi. Ikinä kun ei tiedä koska se kesän viimeinen auringonottopäivä on ;)

Viime yönä väsäsin 2010 vuoden kuvista kuvakirjaa, olisi jo korkea aika saada se tilatuksi. Mutta oijavoi kun "piti" käydä Danan vauvakuvat läpi, siinähän meinasi iskeä pahemman sortin vauvakuume päälle! Mutta kyllä se kolmas varmaan jo liikaa olisi...


Katsokaas tätä ^ ! Huomaatteko mitään erikoista, puuttuvaa?

Vihdoinkin on saatu jättää hyvästit narulle ja tytöt saavat olla vapaana pihamaalla. Ihanaa että se vihdoinkin on mahdollista :) Ei tarvitse viiden minuutin välein olla pelastamassa koiria sadasta solmusta. Eihän se aita kyllä vieläkään täysin valmis ole, mutta väliaikaisella pärjätään kunnes kuistiin tulee kaide. Jos siihen sellainen tulee... Vaikeita päätöksiä ;)

paipai naru. ei tule ikävä.


Danahan on kyllä saanut olla vapaana jo aikaisemminkin, mutta jääräpää-Yara ottaa jalat alleen heti kun mahdollista jos sen vapaana on ulos laskenut. Katsoo vain olkansa yli jos kutsuu ja jatkaa matkaa vastakkaiseen suuntaan.

Hupsista! Miten siinä näin kävi? Syyttäisin siskoa mutta taisin jäädä kiinni itse teosta...


 Onpas mulla imarteleva varjo :D Kenties aika aloittaa kuntokuuri? ;)

Isä teki edelliseen kotiimme kopan polttopuille, mutta täällä sille ei kauheasti ole ollut käyttöä. Niinpä nyt keksin sille uuden roolin, koirien ulkolelujen kokoontumispaikkana. Veikkaampa kyllä että koppa on useimmiten tyhjänä ja lelut hujan hajan ympäri pihaa..

Kutsuin tytöille pari komeaa poikakoiraa tiistaiksi kylään, kun nyt pystyy pihallakin vapaana olemaan. Saa nähdä tuleeko siitä mitään, toisen kanssa ovat kyllä tulleet toimeen ilman mitään ongelmia, mutta toinen oli niin nuori ja villi näiden viimeeksi nähdessä, että meidän pienet oli pienoisessa paniikissa sen rynnätessä päälle.. 


Leikkasin tuossa loppuviikosta nurmikon, ekaa kertaa koko kesänä. On se pari kertaa ajettu kyllä aikaisemminkin jonkun muun toimesta, mutta aika pitkäksi oli taas päässyt kasvamaan. Paikkapaikoin jopa niittyä muistutti ;) No, Ville ennen urakkaan alkamistani sanoi että älä laita kerääjää, saa muuten koko ajan tyhjentää. Itse en ajatellut sitä sen kummemmin, ennenkuin tovin olin ajanut ja tajusin että päälläni olevat housut ovat todennäköisesti entiset.. Mokoma tämän tiesi ja olikin varmaan laskenut sen varaan, nimittäin paria tuntia aikaisemmin nimitti näitä komeita joka paikasta lököttäviä kollaripöksyjä ihan hirveiksi. Kiero mies. Onneksi ei ole keksinyt mitään vastaavaa tuhotakseen porkkanat, jatkossa osaan olla varuillani...

Nyt taidan loppuyön viettää blogien ihmeellisessä maailmassa, kamalasti lukemattomia kirjoituksia ja jospa pari uutta kivaa blogiakin löytyisi.. Vieressä tosin odottaa täyttämistä Henkilökohtainen työkirja osaamisen arvioinnin ja kehittämisen tueksi, edessä olevaa kehityskeskustelua silmälläpitäen :S Taitaa jäädä sen täyttö seuraaviin öihin, nyt ei ole inspiraatiota moiseen pohdiskeluun..

Pohdiskelen ennemmin kaikkea kivaa, kuten sitä mitä ihmettä laittaisin ensi lauantain häihin mekon kaveriksi.. ;)

4 kommenttia:

  1. Varmasti helpottaa koirien oloa että saavat olla pihalla vapaana :) Meillä oli onneksi tässä talossa edellisillä asukkailla koiria ja olivat aidanneet tämän pihan kokonaan ja jättivät aitaukset paikoilleen meidän elukoita varten :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä varmasti. Ja talon valintaan vaikutti etunenässä piha, joten on kiva että se pääsee vihdoin oikeaan käyttöönsä :) Olisi kyllä ollu kiva jos tässäkin olisi ollut aita valmiina, nyt se on vähän miten sattuu eikä ihan niin suorakaan, mutta onpahan ainakin pystyssä! :D

    VastaaPoista
  3. Miten teillä tulee kaksi kääkkää toimeen keskenään? :) mulla on kääpiöpinseri Oskari, ja se on kyllä semmonen että hetken jaksaa katella jotain toista koirakaveria, mutta hetken päästää alkaa hampaitten vilauttelu ja murina, lopulta hyökkiminen.

    VastaaPoista
  4. Ihan kivasti noi toimeen tulee, itse kans jännitin kun toisen otin et tuleeko siitä mitään. Kylhän se aikamoista ärinää ja nahistelua usein on (ihan päivittäin), mut välillä sit taas ylimmät ystävät. Ja pitävät toisilleen seuraa ku päivisin yksin joutuvat olemaan. Noi on ku pienet lapset et ku toisella on vaikka joku lelu ni toisen pitää se siltä pois mennä ottamaan :D

    VastaaPoista