torstai 19. huhtikuuta 2012

Kel onni on

se onnen kätkeköön. 
Minä kuitenkin aion nyt vähän onnellani hehkuttaa :) 
Sain nimittäin vakipaikan töistä. Olen elänyt siinä uskossa ettei vakipaikkoja juurikaan enää heru, koska puljun tulevaisuus niin epäselvä, mutta ilmeisesti meidät pitkäaikaiset sijaiset päätettiin kuiten vakinaistaa. 
En siis ole ainoa joka paikan sai, ja minusta onkin kiva että meidät kaikki kolme vakinaistettiin. 
Tosin, mitään nimiä ei vielä papereissa ole joten pitäisi varmaan olla ihan hissun kissun vielä :S


Kaivoin syksyllä maahan jonku sata kukkasipulia, eilen huomasin että sieltä ne jo pilkistää, räntäsateista ja pakkasista huolimatta :) 
Tänne muuten luvattiin viikonlopuksi tosi lämpimiä kelejä! Ihanaa. 
Harmi vaan että mulla iltavuorot, mutta saa se silti paistaa :)


Kävin jo Vappua varten ostamassa vähän juttuja. 
Sehän muuten on jo ihan kohta! 
Ja sitten on kesä jo ihan nurkilla.

 
Tänään käytiin siellä Ikeassa. 
Ostoslistalla kaksi hyllylevyä, mutta löytyihän sieltä muutakin.
Snapsilaseja (kyllä, todella tärkeitä), kastelukannu (niiku yksi ei  muka riittäisi), koirille ruokakupit (ostin myös edellisellä kerralla...), kynttilöitä (kesäksi?), pitkävartisia lusikoita (no jäätelöannoksien syömistä verten!), eväspusseja (ihanku oisin tähänkään asti moisia käyttänyt), servettejä (laatikko täynnä vanhojakin), s-koukkuja (piti ostaa myös tanko mutta olikin loppu), suklaata (ainoa fiksu ostos ;) ), sylitaso kannettavalle (tuliaiseksi villelle joka sängyssä katselee leffoja (nii ja tarjouksessa)), pöytätabletteja (vapuksi), piirakkavuoka (poistotuotteissa, joten lähes ilmainen). Semmosia siis.

plus kenkäteline joka vielä paketissa.
Paras heräteostos taisi kuitenkin olla Ikean uutuus, donitsit! Ihan mielettömän hyviä, nam!


Mutta nyt silmäluomet painaa niin, että taitaa olla päiväunien paikka. 
Matkaan piti aamulla lähteä ajoissa, jotta kerkesi Ikean aamupalalle. Namnam ;)  Päikkäreitten jälkeen taitaa ohjelmassa olla kotihommia, vapaapäivän kunniaksi.

tytöille tuliaisia

ps. En nyt kyllä oikein tykkää tästä uudesta bloggerista, jotenkin tuntuu kovin hankalalta. Mutta kai siihen tottuu.. Mitens te?

5 kommenttia:

  1. http://love-over-gold.blogspot.com/2012/04/primadonnan-polle-ja-sivistysta.html

    törkkäsin sua tälläisellä :))

    VastaaPoista
  2. Onnea vakipaikasta, se on kyllä hieno juttu!
    Ikea on kyllä petollinen paikka, aina on kassikaupalla tavaraa poistullessa, vaikka mitään ei pitänyt ostaa :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon! ♥ :) Eiköhän se ole jo ihan varma, että vakinaistetaan, kun siitä jo kerran ilmoitettiin :)

    Ikeaan, tahtoo myös! Kaikkea ihanaa oot ostanu ja vissii samat jädelusikat mitä mä kans viimereissulla ostin :D Ne on oikeesti tarpeelliset.. on on!
    Mä kans haluisin ostaa kaikkia servettejä, mut miten niitä vois nätisti säilyttää pöydällä? En ole vieläkään löytänyt mitää nättiä pidikettä niille. Ja Ikean herkut.. pitäsköhän ajella sitä kautta kotiin...? :D Ja ihanan pirteet nuo liinat, mun täytyy saada kans!

    VastaaPoista
  4. Bonnie: voih kiitos :)

    Heidi: Kiitos. Kyllä se vaan kivalta tuntuu, vaikka periaatteessa mikään ei muutu. Mutta eipähän tarvi koko ajan olla kirjottamassa uutta sopimusta tai ylipäänsä miettiä tuleeko jatkoa :)

    Janet: Kiitos :)
    Sulta mä taisin sen keksiäkin et Ikeasta saa kivoja lusikoita ;) Meillä niitä käytetään myös kaakaon kanssa, sitäkun pitää aina saada niin mahottoman iso mukillinen kerralla :D
    Pentikillä on musta kivoja servettitelineitä, tämän tyylisiä http://perhosiamasussa.blogspot.com/2011/08/servettitelineen-uusi-elama.html :)

    Ne donitsit oli kyllä ihan mielettömän hyviä! :D

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea vakipaikan johdosta!! :) :)

    VastaaPoista