keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Purina One

Oli kiva kerrankin saada testattavaksi jotain myös tytöille.


Neiditkin olivat asiasta varsin innoissaan.
Tosin en tiedä oliko innostuksen aiheuttajana juuri nämä pavut, vaiko se että kyseessä on ylipäänsä ruoka. Siitä kun meillä on aina tykätty (taitaa olla neidit tulleet mammaan ;) )

lammasta, riisiä, maissia, kuivattua siipikarjaproteiinia, kaurarouhetta...

Meillä papuja syödään päivittäin, joskus kera märkäruoan mutta etenkin nyt laihiksen aikana enimmäkseen papuja. Voi olla, että ruokavalioon pitää pysyvästi ottaa kevytpavut, jos neidit on herkästi paisuvaa sorttia (ja jos herkkupalojen saaminen ei yhtään vaikeudu), mutta halusin kuitenkin osallistua Buzzadorin tarjoamaan mahdollisuuteen kokeilla Nestlen Purina ONE  -papuja, sillä kuivaruoka on vielä ollut vähän hakusessa. Näitäpä meillä siis nyt on maisteltu pari viikkoa. Ohjeessa oli että mikäli omistaa useamman koiran, pitäisi tuotetta tarjota kuitenkin vain yhdelle, mutta eihän se olisi reilua ei. Ja koska paketissa oli kaksi kolmen kilon ruokasäkkiä, plus koirakavereille maistiaispusseja, niin nämähän riittäisi naperoille vaikka kuin kauaksi aikaa! Niinpä meillä molemmat on saanut uutuuksia maisteltavakseen, pikkuhiljaa totutellen ettei kertarysäyksestä mene masut sekaisin. Danalla on joistain pavuista menny masu sekasin, joten nyt aina uusia kokeiltaessa vähän jänskättää mitä aamulla saa olkkarin matolta siivota :D Yara puolestaan saattaa olla vähän nirso, ja sille ei kaikki ruoat aina kelpaakkaan, vaikka kova syömäri onkin. Nyt ei ollut kumpaakaan näistä ongelmista.

kukkuu

Buzzador-esitteessä pavuista sanotaan seuraavaa:

"Purina ONE Adult Runsaasti Lammasta, sisältää Riisiä
Purina ONE Adult on erittäin sulavaa ja pitää huolta ihosta. Kuten kaikki Purina ONE -tuotteet, tämä koiranruoka sisältää SOLELIOS-reseptin, jonka Purinan ravitsemusasiantuntijat ja eläinlääkärit ovat kehittäneet yhteistyössä. Resepti sisältää kaikki tärkeät ravintoaineet ja on näin tasapainoista täysravintoa koirallesi."

Lisäksi papujen luvataan auttavan pitämään hampaat ja ikenet kunnossa, sekä hengityksen raikkaana. Ja auttaapa se myös pysymään hoikassa kunnossa. Nämä kaikki kuulostaa oikein hyvältä meidän tyttöjä ajatellen ;)

minulleko?

Ja hyvinhän ne pavut tytöille maistuivat, mutta valitettavasti Danan herkkä hipiä alkoi kovasti hilseilemään jonkin aikaa papuja syötyämme. En voi olla varma johtuiko hilseily juuri näistä pavuista vaiko jostain muusta tekijästä, mutta vaikka kuinka kiva olisi ollut syöttää kaikki nämä testattavaksi saadut pavut koirille, jouduin jättämään ensimmäisenkin pussin kesken. Tyttöjen hyvinvointi kuitenkin tulee aina ensimmäisenä ♥

kuka tilasi yhden karvahanurin?


Pavut saivat kyllä uuden kodin, jonka asukille ne maistuivat oikein mainiosti, ja ilman vaivoja :)

2 kommenttia: