keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Suklaan ystäville

"Tuoreen tutkimuksen mukaan suklaan syöminen saattaa jopa auttaa painonhallinnassa.
Tutkimuksen mukaan ne, jotka syövät suklaata useammin, myös ovat hoikempia, vaikka suklaa tunnetusti onkin hyvin kaloripitoinen herkku. Tutkimuksessa saatiin selville, etteivät suklaan kalorit ole niin sanotusti aivan tavallisia, ja ne kiihdyttävätkin ihmisen aineenvaihduntaa.
Täten suklaan syöminen ei lisännyt painoa, vaikka niin olisi voinut luulla. Parhaimmillaan suklaan aineenvaihduntaa kiihdyttävillä kaloreilla oli parhaimmillaan jopa päinvastainen vaikutus.
Sitä, mikä suklaa oli parasta aineenvaihdunnan kannalta tai kuinka usein suklaata oikein kannattaa syödä, tutkimus ei erittele." ( lähde )

Muita jotka ovat varsin iloisia tämän lukiessaan? ;)

Ja kun aiheeseen alettiin niin tässä yksi suklaaherkku jota lämpimästi suosittelen. Eikä tarvitse edes itse leipoa.


Pirkan uudet minttusuklaaleivokset ovat ihan törkeen hyviä. Tää suklaan-, ja erityisesti minttusuklaan, ystävä rakastui ensipuraisulla. Tuote-edustaja varoitteli että avattu paketti ei sitten kauaa pysy hyvänä. No, ei kyllä huolta että ehtisi mennä pilalle meikäläisen käytössä :D



Mikä on parasta suklaata tai herkullisin suklaaherkku? 
Mä en ehkä pysty valitsee, niin moni on niiiiin hyvää ♥

2 kommenttia:

  1. Jaahas, kaupan kautta kotiin ;D
    En pysty sanomaan, mikä olis lempparisuklaa herkku. On niin paljon hyviä.

    VastaaPoista