maanantai 4. tammikuuta 2016

11 kk

Meillä kävellään! Alkukuusta alkoi nousta ilman tukea seisomaan ja melkein heti perään yritti päästä liikkeelle, alkuun sai vaan vähän siirrettyä toista jalkaa ennenkö tupsahti nurin, mutta jo puolessa kuussa askeleet alkoi lisääntyä, ja ennen joulua käveli olkkarista keittiöön ja muita tämmöisiä "pidempiä" matkoja. Vielä toki konttaakin mutta voisi sanoa että enemmän liikkuu kävellen. Jalat niin harallaan kun olla voi ja välillä kaatuillaan mutta ei haittaa menoa. 


Ja meillä kiipeillään! Aatun sängylle pääsee ilman mitään ongelmaa, samoin olkkarin pöydälle. Keittiön penkillekin yrittää, mutta pahus kun ovat niin kapeita että sieltä tullaan suoraan toista puolta alas. Tai siis kerran tuli, sen jälkeen on äiti yrittänyt olla valppaana. Onneksi sohvat sun muut ovat vielä liian korkeita eikä niille pääse.
 
Hampaita tullut alas yksi lisää.
Yöt nukkuu vaihtelevasti, pääsääntöisesti kuitenkin katkonaisesti syöden pari kertaa yön aikana, siihen päälle alkuyöstä parit tutinlaitot...
 
Hekottelee "tosi tyttömäisesti" - yleensä pääsee kunnon räkäset naurut. Ja nauraa herkästi, joskin myös kiukku tulee herkästi. Muutenkin näyttäisi temperamenttia löytyvän veljeään enemmän ja hanakasti ilmaisee oman tahtonsa. Esimerkiksi nälän tullessa menee syöttötuolin viereen huutamaan - ei voi erehtyä mitä on vailla.

Leikeissä jo ihan oikeita leikin piirteitä, lusikalla sekoittelee kuppia ja siitä syö, ja palapelin palasia sohii ihan oikeaan tyyliin aluselle. Aatun leikkeihin kovasti yrittää mukaan, harvoin kuitenkaan on kovinkaan toivottu leikkikaveri. Yhdessäkin kuitenekin välillä touhuavat, Aatu esimerkiksi istuu kärryissä ja Emmi työntää :D

Syö (tai joidenkin mielestä varmaan lähinnä sotkee :D ) vähän itsekin, toisinaan ruoka pysyy lusikassa tosi hyvin suuhun asti, mutta usein lusikkaa jäädään ihmettelemään liian pitkäksi aikaa ja kuorma putoaa pöydälle tai päälle. Joka tapauksessa lusikan vaatii itselleenkin aina ruokaillessa. Hienosti osaa myös syöttää koiria pöydästä.. Välillä syö meidän kanssa samaa ruokaa, ja hapanmaitotuotteita on maisteltu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti