maanantai 4. helmikuuta 2013

Ensimmäinen voileipäkakku

Vaikka tykkäänkin leipoa ja kaikenlaisia kakkusia on tullut kokeiltua niin yhteen en ole uskaltanut ruveta. Nimittäin voileipäkakun tekoon. Syynä varmasti kuvitelma siitä että se on super työlästä ja hankalaa, sekä se tosiasia että mummo tekee maailman parhaat voileipäkakut -kuitenkin epäonnistuisin niihin verrattuna. No, monesti on kuitenkin tehnyt mieli tätä kahvipöydän kunkkua kokeilla, ja nyt kun tammikuussa sain ystävän luona herkutella ihanalla voileipäkakulla jonka hän itse oli valmistanut (yhtään väheksymättä rouvan leivontataitoja :D ) ja sain kakun reseptin hyppysiini oli aika kokeilla tuleeko siitä mitään. Muutaman viikon päästä olisi tarkoitus kahvitella synttäreitäni ja siinä samalla hoitaa myös kihlakahvit pois alta, ja sinne haluaisin voileipäkakun tehdä. Mutta en suinkaan niin hullu olisi että ihan kylmiltäni alkaisin juhlakakkua tekemään, Danan eiliset 3-vuotissynttärit ♥ oli oiva harjoittelukohde. 



 No, eihän se ihan nappiin mennyt -kuorrute jäi liian löysäksi ja valui reunoilta pois, vaikka kuinka yritin välillä jääkaapissa pitää ja uudelleen reunoille levittää. Tosin mietin että voisiko se johtua siitäkin että päällistä oli aika paksulti? Niin tai näin, tämän johdosta en sitten viitsinyt reunoille mitään koristuksiakaan laittaa, juustoraastetta tai salaattisilppua siihen suunnitelin. Koristelu ei muutenkaan ole vahvinta alaani, ei makeissa eikä näemmä suolaisissakaan kakuissa :S Mutta muuten ihan ookoo, kakku maistuu makoisalle, eikä ole liian kuiva tai kostea, joten olen aika tyytyväinen tähän ensitekeleeseen.

Hölmönä vaan tein tuommoisen jättikakun, olisi ehkä voinut aloittaa vähän pienemmästä kun ei ole syöjiäkään montaa :D

Mutta hei, mitä teidän voileipäkakuissa on täytteenä? Nyt haluan hyviä vinkkejä, jotta pääsen jatkossa kokeilemaan eri versioita :)

4 kommenttia:

  1. Kinuskikissan sivuilta olen itse bongannut ehdottomasti parhaimmat reseptit, joten suosittelen sunkin siirtyvän sinne kurkkimaan. Itse olen kylläkin aina pikkasen hänen ohjeitaan soveltanut enemmän omaan makuun sopivaksi, eli jotain vaoi jättää pois tai lisätä :)

    Ja hyvältähän tuo siun tekele näytti! Varmast herkullinenkin. Juu, tulen mielelläni syömään ;D Eihän se lopulta niin kovin työläinen edes ole tai ei ainakaan mun mielelestä. Sitten kun niitä on jo sen muutaman tehnyt niin menee ihan vasemmalla kädellä. Mun mielestä täytekakku on paljon haastavampi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä minäkin olen ohjeita monesti katellu mutta kun ei ole päässyt maistamaan ja hyväksi toteamaan niin ei ole tohtinut ruveta kokeilemaan ;). Etenkin tuo soveltaminen vähän epäilyttää, mutta ehkä sitä pikkuhiljaa alkaa oppimaan mitä voisi yhdistellä yms. Mutta helppoahan se itse tekeminen sitten loppupeleissä oli! Varmasti teen jatkossa useamminkin.

      Poista
  2. Minä oon ihan aina ollut kauheen nirso voileipäkakkujen suhteen. Minun ajatus on että lämminruoka ei voi olla kylmää :D Mutta veljentytön ristiäisissä oli tämmöinen:http://www.pirkka.fi/ruoka/reseptit/25327-texmex-voileipakakku niin kovin herkun näköinen voileipäkakku että jopa minun oli pakko maistaa ja se kyllä vie kielen mennessään. Toinen voileipäkakku, jota olen uskaltanut suuhuni laittaa oli tästä: http://www.kinuskikissa.fi/keikautettu-kinkkukakku?hakusivu=true vähän mukailtu versio. Minusta tuo on veikeä kun se ei näytä yhtään voileipäkakulle, mutta kai se maistu sille.. En tiedä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minäkään en nuorempana voinut sietää voileipäkakkuja mutta kyllä ne tässä jo tovin on kelvannut mainiosti :D Texmex-kakkua olen haaveillut tekeväni, mutten ole uskaltanut ottaa sitä ensimmäiseksi tekeleeksi :D Ehkä nyt sitten joskus, ainakin kuulostaa ja näyttää niiin hyvältä.

      Poista