maanantai 25. helmikuuta 2013

Kalusteiden kääntelyä - uusi ilme ruokailutilassa

Viime viikolla kun juhlat oli juhlittu keksin että nyt pitää jotain vaihtelua saada kotiin. Äiti sattui sopivasti tulemaan kylään ja nakitin sen kaveriksi kääntelemään mööpeleitä uuteen uskoon. Ja vieläpä "huoneessa", jossa kuvittelin olevan tasan yksi mahdollinen tapa kalusteita pitää, nimittäin tuo ruokailutila!

Ennen siinä näytti tältä, tai siis kuva on jo jonkin ajan takaa, verhot ja pöytä on vaihtaneet väriä jo aikaisemmin, mutta järjestys oli ollut lähestulkoon tämä siitä lähtien kun muutettiin.


Ja nyt näyttää tältä.
 

Pöytähän on tuo sama, mutta maalattuna. Joulua ennen esittelin sen suloisen väliaikaispöydän (jota nyt muuten haaveilen tuonne keittöön mutta en tiedä mahtuuko se sinne) ja pian sen jälkeen saatiikin tämä oma pöytä takaisin, isä sen meille maalasi. Tuolit on ostettu käytettynä ja vain verhoiltu uudelleen (äidin toimesta, kiva kun on käsistään käteviä vanhempia :D ). Vanhat tuolit puolestaan myin, ihania nuo huutonet ja tori.fi ;)


Kaikki lähti siitä kun haluaisin toisen tuollaisen vitriinin, alkaa Muumeilla olla ahtaat paikat, mutta kahta ei tuohon tiiliseinälle mahdu, joten päätettiin kokeilla miten se kävisi tuonne toiselle seinälle. Mutta ei se ollutkaan hyvä niin. Oltiin jo siirtämässä vitriiniä takaisin kun keksin että jospa pöytäkin käännetään ympäri. Ja kappas, nyt meillä on kokonaan uusi ilme ruokailutilassa. Lamppu on vielä vähän vinossa, tarvinnee jotain fiksailua, mutta eipä se tuossa haitanne. En enää edes kiinnitä siihen huomiota ;D Ja tuoleja on tulossa kuusi lisää, tai siis noi siirtyy muualle ja pöydän ympärille tulee toisenlaiset jahka äiti saa ne päällystettyä. Toiset tuolit on vielä kellertävämmät kuin mitä nuo, mutta mikäli vielä kesällä häiritsee niin täytyy maalata.. Tosin epäilen että sille käy kuten tuolle vinossa olevalle lampulle - silmä tottuu ja maalaamatta jää, ja tiedä vaikka lamppukin olisi vielä kesälläkin vinossa :D 

Hassua miten mulla ei aikaisemmin ole käynyt edes mielessä että pöytä mahtuisi tuohon noinkin päin.. Täydellinen muutos eikä maksanut yhtään mitään. Mitähän muuta täällä voisi kääntää ympäri? ;D

10 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää muutos! Toi on kyllä niin kivaa, kun on sen verran tilaa, että järjestystä muuttamalla saa paljon aikaseksi. Meidän minikämpässä kun ei pysty tekemään mitään muutoksia :(

    Mut apua, nyt mä vasta valkoisen pöydän haluunkin. Olen Niksulle jo monen monta kertaa sanonut, et sellainen olis kiva. No nyt mun on saatava :D Kesällä maalaukseen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minäkin luulin ettei pöytä noin päin tule sopimaan, mutta mitä vielä -sehän sopii siihen paremmin noin päin kun toiste :o Joten kokeilemaan vaan!;)

      Kesällä maalaukseen! ;D Nyt kun näkee muutoksen niin en ymmärrä mikä meilläkin siinä kesti, vaikka jo muutettaessa, eli melkein 3v sitten, oli tiedossa että pöytä valkoiseksi tullaan muuttamaan.. :D

      Poista
  2. Niin nätti keittiönlamppu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin tykkään :) (vielä kun olisi suorassa ;D )

      Poista
  3. Kiva kun kävit kommentoimassa blogissani niin löysin sinun blogiisi :)

    VastaaPoista
  4. Nyt on kyllä ehdottomasti paremman näköinen! :) Ja vitsit mikä ero tuohon edelliseen kuvaan missä pöytää ei ole maalattu.. kyllä se valkoinen tekee ihmeitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Turhaan taas vaan pitkitti sitä pöydän maalausta! No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)

      Poista
  5. Ihanalta näyttää! Tykkään ihan älyttömästi valkoisesta sisustuksesta, se on jotenkin niin valoisa :--D Munkin pitäis maalailla vanhoja kalusteita valkoisiks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät :) Valkoinen on kyllä tosi valoisa ja raikas sisustusväri, ja helppo sitten muilla väreillä saada vaihtelua jos väriä kaipaa.

      Poista