keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Puolet edessä

Odotuksen puoliväli on mennyt muutama viikko sitten ja ajattelin vähän tehdä katsausta ensimmäiseen puolikkaaseen..

Lokakuun loppupuolella tein testin, joka näytti positiivista tulosta. Olen mietiskellyt että mikähän ihme mut sen testin sai tekemään, mitään oireita kun ei ollut ollut, eikä menkkojakaan ollut kuulunut moneen kuukauteen joiden poisjäänti ois saanut asiaa epäilemään. Positiivinen tulos olikin siis aikamoinen yllätys, ja epäuskoisissa fiiliksissä mentiin monta päivää. Perheelle ja läheisille ystäville vauvauutiset kerrottiin heti, yhtään ei malttanut odottaa..

Marraskuussa olin kamalan väsynyt, turvoksissa ja kärsin päivästä toiseen jatkuneesta "krapulaisesta" olosta. Lähes kaikki vapaa-aika tulikin vietettyä sohvannurkassa viltin alla. Ensimmäinen neuvolakäynti oli marraskuussa, samoin ensimmäinen ultra jossa tsekattiin milloin pikkuinen mahdollisesti olisi maailmaan tulossa. Kovin pikkuinen se silloin vielä olikin, viikkolla 8 mittaa kaverilla 1cm.

Myös joulukuussa tuli vietettyä aika paljon aikaa untenmailla, Ville välillä ihmetteli kun kömmin yöunille puoli kahdeksalta. Joulukuussa käytiin uudelleen ultrassa, ja vilahtipa se Ulpu täälläkin. Selkä kipuili, laiskotti ja jumppakerrat senkun väheni..

16+5
Tammikuussa oli aika kertoa vauvauutiset työpaikalla, pomo tosin tiesi jo aikaisemmin. Muutamat sanoivat että se näkyy naamassa, kiva juttu hei :D Tunsin ensimmäiset liikkeet, pientä suloista kuplintaa, abauttiarallaa viikolla 16.
21+6

Helmikuussa masu alkoi jo ihan selvästi näkyä, tosin omasta mielestä se on ollut iso jo ainakin tammikuusta ;D Iltaisin selkää särkee, ja jalatkin saa aika usein nostaa kohti kattoa. Välillä olo on ihan superenerginen. Masu on välillä kova kuin jalkapallo, jotain supistuksia ilmeisesti. 20+4 tunsin ensimmäisen kerran potkut siten että masun päällä olevassa kädessä tuntui ♥ Kävimme rakenneultrassa, ja ilmeni että Ulpu onkin Uuno

mä oon ihan solmussa täällä..

10 kommenttia:

  1. Aaawww, ihana postaus! Ja miten ihanasti sun masu pyöristyy ♥ Vai että Uuno ;) Ihanaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit, tätä oli kiva tehdäkin ja lueskella vanhoja juttuja (kun eihän sitä enää kaikkea muista :D )

      Poista
  2. Ihana ihana vauvelin kuva <3 :)

    Ja ihana masu, tuohon minäkin tähtään ;)

    VastaaPoista
  3. Oi että, pikku-Uuno <3 Tuntuu, että toi sun masu on niin pikkunen verrattuna tähän omaan joka on valtava :D Tänään on viikot tasan 25, miten paljon tää tästä vielä kasvaa? ;D Vaikka paino ei ole noussut kun 5kg alkupainosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, oikeassa oli siis munkin kohalla se testi :) Muakin vähän pelottaa kuin iso tuosta vielä tulee, kun katselee joitain loppuraskauden masukuvia niin apuva :D Miten sellaisen kanssa pystyy edes liikkumaan :D (eiköhän se vielä selviä ;) )

      Poista
  4. Voi ihanaa,Uuno! :) näkyykö vauvat noin selvästi ultrassa? :D (tietämätön) vai onko tuo 4D viittaus johonkin hc-ultraan? :D

    Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuolla 4D:llä ne tosiaan näkyy ihan uskomattoman hyvin, mäkin ihan hämmästyin edelliskerralla kun sellaisen ekan kerran näin. Mutta suurin osa katseltiin sillä tavallisella, ja siitä en kyllä ottanut juuri mitään tolkkua vaikka hyvin kätilö selittikin, "juu juu, ihan selvä munuainen siinä.." :D Mutta tuota 4D:tä voisi katsella vaikka useamminkin, harmi että ei enää käyntejä ole mikäli kaikki menee hyvin.

      Poista
  5. Meillä enää nelisen viikkoa tonne rakenneultraan :)

    Ja mulla nyt menossa rv 16+3, mutta rasvakerros vatsassa peittää ihan täysin vauvamasun, jos sellasta ees on, kun kohtu nojaa taaksepäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih mulla on niin ikävä raskausaikaa ja pallomahaa ♥

      Poista