Niin ne vaan viikot vähenee ja synnytys lähenee. Viikko viikolta synnytystä ajattelee enemmän, mikä ei kuitenkaan tarkoita ettenkö olisi ajatellut sitä jo aikaisemminkin. Jo ennen raskautta. Enkä mitenkään positiivisin mielin, en alkuunkaan.
Pelkään että en selviydy siitä, että en jaksa tai osaa ponnistaa tarpeeksi. Että epäonnistumiseni vuoksi lapselle käy jotain, enkä ikinä voisi sitä itselleni anteeksi antaa.
 |
| kuva |
Tietysti myös kipu hieman pelottaa, mutta se ei tässä ole se minkä takia toivon jonain aamuna vain herääväni vastasyntynyt rinnallani. Kivunhoitoon on lääkkeet ja luotan niiden tekevän tehtävänsä.
Minulle on tarjottu mahdollisuutta mennä juttelemaan asiasta kätilön
kanssa, mutta en koe sitä mielekkääksi. En ole sellaista tyyppiä joka kertoilee asioistaan ventovieraille (blogihan nyt on ihan eri juttu ;) ) ja tilanne olisi minulle vain epämieluisa kokemus kaiken muun lisäksi.
Olin myös todella hämmästynyt kun kuulin että synnytystapa-arvioon pääsee vain harvat ja valitut, ja itse tuskin heihin kuulun ellei tässä nyt jotain vielä ilmene. Itseasiassa sektio ei kohdallani kyllä edes olisi mikään helpotus, koska sitäkin hermoilisin. Ikinä en leikkauksessa ole ollut, enkä moiseen juurikaan kaipaile. Siinähän sitä olisikin jos aluksi sen sata tuntia vauvaa yritän synnyttää ja sitten vielä joudunkin leikkauspöydälle. Toivotaan että selviän vain toisella näistä :D
 |
| kuva |
Myöskään usean päivän sairaalassaoloa en odota mitenkään riemulla. En ikinä ole ollut sairaalassa potilaana, en päivää enkä yötä, en edes yhtä tuntia. Olen tarkka koskemattomuudestani ja mieluusti pidän henkilökohtaisen reviirini omanani, eikä vahtaus, joka tietysti on vain vauvan parhaaksi, ja ehkäpä jopa iholle tuleminen tunnu edes ajatuksena hyvältä. Ja ainahan on myös niitä ilkeitä hoitajia, tai hoitajia joilla muuten vaan on huono päivä ja antaa sen näkyä, päästäen suustaan mitä kaikkea, ja mikäli tämmöinen kohdalleni osuu niin otan kyllä niin itseeni kaikki negatiiviset kommentit märehtien niitä vielä monta päivää :D
Sen olen päättänyt jo aikoja sitten että ainakaan yht ainoaa opiskelijaa ei synnytystäni tule seuraamaan! Myös synnytyksen jälkeiset päivät sairaalassa viettäisin mieluiten rauhassa, Villen läsnäolo on tietysti suotavaa mutta muuten rajoittaisin vieraat omiin vanhempiini. Epäoikeudenmukaista Villen vanhempia kohtaan? Voi olla, mutta nyt kun asiaa ajattelen niin en vaan halua sinne muita. Voihan se olla että fiilikset on sitten osastolla ollessa ihan eri, mutta mikäli yhtään pystyn kuvittelemaan oloani synnytyksen jälkeisinä päivinä epämieluisassa ympäristössä niin tuskin kaipaan vieraita, vaikka Villen vanhemmat ovatkin mitä parhaimpia appivanhempia mitä kuvitella voin. Ja joo, eihän sinne kukaan tule mua katsomaan vaan vauvaa mutta silti..
 |
| kuva |
Vasta nyt viime aikoina on hieman tullut uskoa siitä että kyllähän minä piruvie yhden vauvan saan synnytettyä. Kun näinkin pitkälle on selvitty kaikista peloista ja hysterioista huolimatta ;) Ajatus siitä että pitää kestää jotain epämieluisaa jää kauas taakse kun miettii mitä siitä seuraa ♥ Tiedä vaikka olisin jo muutaman viikon kuluttua täysin luottavaisin mielin sunnytyksen suhteen, odottaen kokemusta innolla. Vähän kyllä epäilen ;)
Ei se synnytys suinkaan koko aikaa mielessä pyöri, en ole menettänyt yöunia enkä edes nähnyt painajaisia asiasta. Joten ei tämä tilanne nyt ihan kauhean paha taida olla :D
Viisi viikkoa tuntuu toisaalta pelottavan lyhyeltä ajalta, toisaalta toivon että aika menisi vauhdilla.
Tai kuitenkin sellaista vauhtia että ehtii saada kodin kuntoon..
Monia itsellenikin aikoinaan tuttuja ajatuksia olet kirjannut. Itse tosin pelkäsin synnytyksessä juurikin sitä kipua..
VastaaPoistaItsekään en tykännyt olla sairaalassa kolmen hengen huoneessa yhtään.
Tsemppiä odotuksen viimeisille viikoille, kaikki sujuu varmasti hyvin! :)
Kiitos tsempeistä :) Nuo huonetoverit varmaan ahdistaa eniten juurikin siksi että siellä ei sänkyjen välillä juurikaan ole äänieristettä :D He kuulevat kaikki mun jutut ja vastaavasti minä vasten tahtoani heidän..
Poistasynnäril(2x) kummallakaan kerralla en sinne vieraita huolinu =) ensimmäisestä olin vaan liian väsyny synnytyksen jälkeen ja muutenkin pyörällä päästä, halusin rauhassa tutustua pikkuiseen ja levätä mahdollisimman paljon ennen arkea, toisen synnyttyä kans halusin levätä ja "ottaa omaa aikaa" =) tokihan isosisko ja isä kävivät katsomassa,mut muut saivat kuvia ja kutsun tulla kotiuduttuamme vieraisille.
VastaaPoistaAh, ihanaa etten ole ainoa "itsekäs" :) Kiitos :)
PoistaEn kyllä osaa ruveta neuvomaan, miten synnytyspelkoa lievennetään, mutta ehkä se itse tilanne on kuitenkin niin hektinen ja ainutlaatuinen ettei siinä tilanteessa tule sitten enää pelättyä? Hyvin se kuitenkin varmasti menee, onhan nykypäivänä kaikki jo niin kehittynyttä ja henkilökunta ammattitaitoista.
VastaaPoistaMinä en oikein ole koko synnytystä pahemmin miettinyt, menee niinkuin menee. Parempi ettei ala etukäteen sitä käsikirjoittamaan, niin ei tule pettymyksiä. En myöskään osaa jännittää tai pelätä tai stressata siitä, näkee sitten kun lähdön hetki koittaa että miten alan panikoimaan :D Tosin tuo sairaalassaolo ei minuakaan innosta, kun minäkään en ikinä ole potilaana ollut.
Täälläpäin (KYS) ei muuten pääse vierailulle kun puoliso ja omat lapset. Isovanhemmille voi jälkeläistä esitelllä lasiovien läpi... Ja viime kerralla neuvolassa oli juuri puhetta, että henkilökunta ei tule tyrkyttämään apua ja neuvoja vaan pitää itse ennemminkin pyytää... juuri sen takia, että monet kokee sen ahdistavaksi kun vieraat työntyy tuollaisessa tilanteessa ihan iholle neuvomaan vaikka pärjäisit itse ihan hyvin.
Mutta hyvin me selvitään ja kohta on pienet nyytit kainalossa! :)
Se voi olla että pelot unohtuu kun tulee lähtö :D Minäkään oo sitä kulkua oo miettiny, toivon vaa että lääkettä saa tarpeeksi ajoissa ja että kaikki olisi suht nopeesti ohi :D
PoistaMeilläkin vierailuja on rajoitettu, isovanhemmat saa vielä tulla mutta ei sen enempää. Jossain paikoissa vissii saa käydä enemmänkin..
Toi olisi kyllä niin hyvä että apua ja neuvoja saa pyydettäessä, mutta tyrkyttämään ei ruveta. Siinä mulla tuskin ongelmia tulisi ja varmaa olisinkin koko ajan kellon päässä että mitäs nyt :D
Kiva kun kirjoittelit näistä fiiliksistä :) Mä olen monesti kans miettinyt, että millaista se sit olisi. Kuitenkin saanut olla sen verran lähellä neljän lapsen syntymässä ja kuunnellut tarinat. Toisaalta mä odotan kauhulla, jos mulle joskus siunaantuu lapsia, toisaalta taas odotan sitä innolla, että se on varmasti ihanaa. Vaikea edes ajatella, kun ei ole edes raskaana, mutta ihana kuulla aina miltä muista tuntuu. Mä olen ainakin ihan hengessä mukana täällä ♥
VastaaPoistaMun mielestä on ihan ok, että äiti ja pieni perhe saa tutusta itse rauhassa omaan pienokaiseen ja ottaa enimmät vieraat sitten kotiin katsomaan ihanuutta. Ei kaikkien tartte sairaalaan rynnätä. Oman äitini haluaisin ehdottomasti ja Niksun tietty ja isäni, jos hän vaan suostuisi. Niksun äiti ei varmasti edes olisi tungulla, kun sen verran kaukana asustaa, mutta kyllä mä hänetkin vieraaksi kelpuuttaisin ;) Muita en mielelläni, vaikka kuinka rakkaita olisivatkin.