maanantai 7. joulukuuta 2015

Marraskuu instassa

Noni, tulipa yllättävän nopeasti tämä kun edellisen teki vasta kuun loppupuolella :D  kuvittelin olevani aktiivisempikin instan puolella mutta aika hiljaista näjöjään sielläkin, marraskuussa vain kahdeksan kuvaa (niistä puolet syömisistä :'D ) plus yksi arvonta.. 

*Tortillapäivä. Meillä syödään aika usein tortilloja. Koska ne on hyviä :D Itse tosin olen enempi tykästynyt näistä taco-kupposista (?) - päälle jauhelihaa ja salaattijuttuja ja hirveesti ranskankermaa ja salsaa. Naaam.
*Lumiukko Valoa pimeyteen! Aatu sai omansa jo viime vuonna ja pitihän sitä Emmillekin oma hankkia. Itse en niin välitä näistä värillisistä -saati väriä vaihtavista, mutta vähän näyttää omat periaatteet lepsuvan kun on lapsista kyse ;)
*Lettuja kuin tilauksesta. Lapset juuri saatu sänkyihinsä ja Aatun iltasatu loppusuoralla, olin jo alkuillasta miettinyt että millähän sitä vähän herkuttelisi kun tähän päästään, kun Ville tulee kotiin ja sanoo että olis lettuja hillolla. Kyllä kiitos. Päälle vielä jätskiä ja kaikki kolme napaan.
*Lapsille joulukalenterilahjoja! Kolmelle olisi pitänyt pikkuisia paketteja väkertää mutta ensimmäiset tehtyä totesin että Emmi ei vielä tarvitse papereita lahjoihinsa :D

 
*Työkengät taas kaivettu kaapista.
*Leivottiin Aatun kanssa vaaleita piparkakkuja, pääsi uudet Nalle Puh muotit testiin :) Muotit toimi, mutta pipareihin täytyy etsiä joku toinen ohje.
*Ruohonkorret vielä pilkottaa ohuen lumen alta mutta hyvin kulki pulkka, ja Aatu tykkäsi! Tulispa pian taas lunta.
*Pizza-perjantai. Ajattelin että Aatu saisi tehdä oman pizzan, mutta kun näytti siltä että päällä on pari hitusta tonnikalaa ja poika sanoo että on hyvä, tehtiikin yhteistyössä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti