sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Mummokantapäät

Kauneudenhoidosta puhuttaessa jotkut ruumiinosat jäävät vähemmälle huomiolle, jotkut olemattomalle. Minulla kantapäät ovat jääneet ihan liian vähälle huollolle, vaikka satunnaisesti jalkoja rasvaankin. (Satunnaisesti siksi kun inhoan sitä limaista tunnetta jonka aika moni rasva aikaansaa seuraavana päivänä kengissä muhiessaan..) Päätinkin nyt ottaa asiakseni hoitaa ne kesäkuntoon.

Vaikka tiesinkin kantapäitteni olevan kuivat, niin järkytyin nähtyäni tämän kuvan :D 


 Hyiyök. Mikään ihme ettei Ville oikein syty jalkapelistä ;)
Otsikko taitaa jopa olla loukkaus mummoja kohtaan, ei heilläkään ole näin kauheita koppuroita. 


Vaikka joitain jalkarasvoja jo kaapeista löytyy, päätin ostaa uusia, Schollin tuotteita. Ja enhän minä nyt voi vain yhteen tyytyä. Tuubi on voide halkeileville kantapäille, vaahdosta sanotaan "tieteellinen läpimurto jalkojen hyväksi" ja pullosta löytyy jalkakylpy halkeileville kantapäille. Lupaavat sileät kantapäät viikossa, voidetuubissa lupaillaan näkyviä tuloksia jopa kolmessa päivässä. Katsotaas. Reissuun lähtöön on aikaa pari viikkoa, siihen mennessä siis ainakin pitäisi olla siliät kuin vauvan pylly.

2 kommenttia:

  1. Tästä on kyllä saatava sitten tulokset esille :) Mistä muuten ostit nuo ja minkä hintaiset? Mulla ei vielä ole ihan noin kuivuneet kuin sulla, mutta mä en kyllä hoida jalkojani nimeksikään. Eli jos nuo tuotteet on hyviä niin voisihan niitä itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista
  2. Juu toki :)
    Ostin nuo sokoksesta ja prismasta, tarkkoja hintoja en muista mutta jotain 6-8 e paikkeilla ne taisi olla. Tuon vaahdon sai itseasiassa kylkiäisinä kun ostin tuon kylvyn sokoksesta :)

    VastaaPoista