keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Oma koti kullan kallis

Koti  ♥

Reissusta kotiuduttu pari päivää sitten, ja vaikka olikin ihana reissu niin oli se vaan kiva tulla kotiin. Ja oli ihana saada karvakorvat kainaloon ♥  Niistäkin taisi olla kiva meidät nähdä, ainakin olivat niin innoissaan kotiin tullessa ja toiselta pääsi jopa pieni ilopissa lirahtamaan, eikä sellaista ole ennen käynyt. Tässä tapauksessa sisälle lirautuksesta ei edes voinut olla pahoillaan, otin sen ihan vain suosionosoituksena ja merkkinä siitä että oli ikävä :D

Laukut on jo purettu ja reissuvaatteet pesty (mutta ei todellakaan silitetty), mutta joitain tavaroita on vielä ympäri kämppää odottamassa paikoilleen laittoa. Hiljaa hyvä tulee voisi kyllä olla meikäläisen motto, ainakin tunnun elävän sen mukaisesti vähän joka asiassa :D

Ostoksia ei tullut kauheasti tehtyä, mutta nekin vähät esittelen sitten kun saan kuvattua. Samaten muutenkin teen erillisen reissupostauksen sitten joskus ;) Voi olla että hyvinkin pian jos loppuviikon lomasäät ovat samanlaisia kuin tänään.. :(  Ehdin jo tottua ihanaan lämpöön joten nyt tuntuu niin pirun kylmältä, plus kaupan päälle vielä tuo sade. Ensi viikolle on tainut luvata helteitä, ihana palata töihin x)

Tässä kuitenkin pieni vilkaisu mitä reissusta muistoksi hankimme..


Nyt taidan asettua tuonne sohvan pohjalle kuuntelemaan sadetta ja kahlata läpi kaikki viikon aikana kertyneet postaukset, siinä meneekin varmaan mukava tovi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti