Tyttöjä oli kylässä tiistaina ja minä taas tietysti halusin tarjota heille kaikenlaisia herkkuja. Aina ei voi onnistua, ainakaan ulkonäöllisesti, onneksi olivat sentään hyviä :D Laitan tähän samaan nyt sata (no okei, neljä) ohjetta, sillä jos en heti näitä laita niin laittamatta jää..
Ihanan Rillan blogista törmäsin niin hyvänkuuloisiin suklaaherkkuihin, että pakko oli heti ottaa kokeiluun. Äiti tiesi kertoa että myös jossain lehdessä on ollut vastaava ohje. Omistani ei tullut kauhean nättejä, vähän samaa tyyliä kuin Rillan suloisen pikkukokin aikaansaannokset :D Mutta ai että oli hyviä! Suosittelen kokeilemaan, hieman oli sotkuista puuhaa etenkin kun kauheassa kiireessä teki, mutta oli kyllä sotkun arvoista. Ja äiti kertoi että lehdessä oli ollut vinkkinä että pikkuisen haarukan kanssa suklaaseen dippaus saattaisi onnistua hieman kätevämmin. Itsehän pyöritin ne siellä omin pikku kätösin.. tässä bonuksena se että lopuksi sai nuolla sormet ;)
Domino-suklaatryffelit
350g Dominoja
200g maustamatonta tuotejuustoa
1 levy suklaata
koristeluun valkosuklaata
Rouhi keksit, sekoita tuorejuusto sekaan. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa hetki ennenkuin pyörittelet siitä sopivan kokoisia palleroita. Anna palleroiden jähmettyä hetki, sulata suklaa. Dippaa pallerot suklaassa ja koristele. Yritä olla syömättä kaikkia kerralla..
Kokeilin ensimmäistä kertaa myös näitä juustopestokierteitä tehdä rullina, ensi kerralla ehkä kuitenkin niitä kierteitä.. En tajunnut että eihän ne täytteet siellä sisällä pysy, vaan kivasti levisi koko pellille. No, hyviä nämäkin kuitenkin olivat, tai sitten vieraat vaan oli ihan liian kilttejä ;) Voitaikinalevyjä kaulin hieman ohuemmiksi, lätkin valmiin pestokastikkeen ja juustoraasteen päälle, pyöräytin rullalle ja leikkelin sopivankokoisiksi paloiksi. Uunissa 200 asteessa noin 20min.
Omenapiirakkaa tein jo toista kertaa, mutta ohjetta en ole täällä tainut kertoa. Kinuskikissalta sen olen napannut, ja nousi kyllä heti mun lemppariomppupiirakaksi! Keväällä täytyy kokeilla myös tuota Kinuskikissan raparperiversiota..
Omena-ansa
Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
100 g margariinia
Puolikkaaseen pohjataikinasta lisätään:
200 g vaniljajugurttia
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
100 g margariinia
Puolikkaaseen pohjataikinasta lisätään:
200 g vaniljajugurttia
1 muna
Täyte:
n. 9 dl omenapaloja
2 prk (á 200 g) vaniljarahkaa
½ dl sokeria
2 munaa
n. 9 dl omenapaloja
2 prk (á 200 g) vaniljarahkaa
½ dl sokeria
2 munaa
Pinnalle:
puolet pohjataikinasta
puolet pohjataikinasta
Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään, lisää sulatettu margariini. Jaa seos kahteen osaan. Sekoita toiseen puolikkaaseen vaniljajugurtti ja muna. Kaada se voidellun piirakkavuoan pohjalle ja ripottele omenapalat päälle. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja lisää omenoiden päälle. Ripottele pinnalle toinen puolikas pohjataikinasta muruiksi. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 40 minuuttia.
Tarjoile vaniljasokerilla maustetun kermavaahdon kera.
Tätä viimeistä en tarjonnut tytöille, vaan vein sen lomaltapaluun johdosta töihin. On muuten ensimmäinen kuivakakkuni! Ensimmäiseksi kokeiluksekseni valitsin sitruunkakun, sitruunaleivonnaiset kun on yksi mun lemppareista! suklaa-/juusto-/hedelmä-/marja-/ym.- leivonnaisten ohella ;D Tämäkin ohje on Kinuskikissalta, joten taattua herkkua! Piti itseasiassa toteuttaa tämä ensin muffineina, ja laittaa kiva creemipursotus päälle, mutta onneksi päädyin tähän helpompaan versioon. Ihan riittävästi oli leipomista noissa muissa..
Sitruunakakku
1 sitruunan kuori ja mehu
225 g voita
2 ½ dl sokeria
3 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
Koristelu:
1 ½ dl tomusokeria
1 rkl sitruunamehua tai sitruunamehutiivistettä
1 ½ dl tomusokeria
1 rkl sitruunamehua tai sitruunamehutiivistettä
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munat joukkoon yksitellen vatkaten. Lisää sitruunan raastettu kuori. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen puristetun sitruunamehun kanssa. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 45 minuuttia. Koristele tomusokerikuorrutteella.
huomasin saaneeni seuraa, ihan muuten vaan tullut pöydän alle hengailemaan.. |
Tää on niin väärin. Miten voi laihtua, jos liikkumiseen ei kunnolla oikein kykene ja sit monesta tuutista näkee tällaisia ihania herkkuja ja mieliteko on järkyttävä samantien :D Tuo sirtuunakakku on pakko tehdä. Mä oikein maistan jo suussani sen ihanan maun. Ja nuo pestorullat, tekis mieli niitäkin :D Ei sillä ulkonäöllä ole väliä, vaan nimenomaan maulla ja uskon että on olleet hyviä! Omenapiirakasta en tykkää sitten yhtään, tai omenasta ylipäänsä missään muussa muodossa kun tuoreena. Hillo menee ehkä just ja just. Onneks siis yks juttu jää ainakin pois näistä herkuista :D Kiitos siis vaan taas tulevista lisäkiloista ;D
VastaaPoistaVoi tyttö! Onko tuo Yara? Ylemmässä näyttää enemmän Yaralta mut alemmassa Danalta :D Pitäs nähä livenä, et oppii tunnistamaan paremmin. Mut jopas on kettu ;) Meillä Tare on kyllä kans. Monesti komennan sen pois ja luulee olevansa piilossa vaikka nenä näkyy kulman takaa :D On nää niin ihania ♥
Hups anteeksi ;)
PoistaYara ei taida noille tuoleille edes päästä että kyllä se Dana on. Mokoma pääsee tuohon pöydälle vaikka olisi tuolit kuinka aseteltu pöydänalle ettei muka pääse. Viimeaikoina on välillä alkanut pöydän yläpuolella olevalta hyllyltäkin kadota tavaraa :D
VOi Dana :D Silläkin taitaa olla sit jotain kissageenejä, niinkuin Tarella :D Tare notkuu välillä sohvien selkänojilla ja koettaa kiipeillä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin :D Onneks on vähentynyt tällee vanhemmalla iällä.
PoistaNo niin on! Välillä menee ihan älytöntä rallia ja etenkin nuorempana pelkäsin et katkoo jalkansa ku hyppii ties miten korkealta alas, kuten esim tuolta pöydältä joka siis on työpöytä-korkeudella. Mutta vielä on kaikki jalat tallella joten kai tuo tietää mitä tekee :D
Poista