lauantai 5. toukokuuta 2012

Ruskea laukku

Meneehän se lauantai näinkin. Heräilin tuossa noin tunti sitten, kohta äiti tuo koirat hoidosta, tilataan jotain roskaruokaa ja loppuillan suunnittelin viettäväni tässä sohvalla, ehkä laitan jonkin elokuvan pyörimään jos jaksan, tai sitten tyydyn tv:n tarjontaan. Näyttäisi kerrankin tulevan jopa pari elokuvaa joita voisi katsoa..

Viime yönä tein ensimmäistä kertaa tilauksen Yves Rocherille.  Joskus vuosia sitten jotain Rocherin tuotteita olen kyllä käyttänyt, mutta nyt olen jo pitkään käyttänyt melko paljon Dermoshopin tuotteita, joten siksikin olen ihan tietoisesti jättänyt Rocherin tilaukset väliin, ettei tule kosmetiikkaövereitä ;) . Mutta nyt törmäsin tämmöiseen mainokseen ja päätin kokeilla onneani ;)

Ehkä  mulla kohta on ruskeakin uusi laukku? Toiveajattelua joo.
 Paljon kaikkea ihanaa valikoimassa olikin. Tai ainakin ihanan kuuloista. Tilaukseen lähti muutama (no okei, neljä :D ) kasvonaamio, kynsilakkoja, suihkusaippua, huulirasva... Yllättävän edullisesti kuitenkin, taisin tilata kymmenen eri tuotetta mutta hintaa jäi reilusti alle neljänkympin. Tosin, lähes kaikki tilaamani tuotteet oli alennuksessa :D Ja reilusti kaupanpäällisiä, parhautta ;)

Onko teille Rocherin tuotteet tuttuja? Suosikkeja?

6 kommenttia:

  1. Oon joku sata kertaa ollu Rocherin sivuilla ja klikkaillut ostoskoriin vaikka mitä. Lopulta olen kuitenkin jättäny ostamatta, tiedä sit miksi. Ehkä siks ku ei yhtään ole tuttu merkki kyseessä nii ehkä hieman "pelottaa" ostaa kun ei tiedä onko hyviä. Eli kun sun tuotteet tulee, nii pistähän mielipiteitä, et joskohan mäkin sit jo uskaltaisin tilata :)
    Ja toi laukku <3 Kuten anpnyymi sulle kommas, niitä ei voi koskaan olla liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kans sama, enemmin käyttää vanhoja tuttuja merkkejä. Mut toivotaan et on hyviä :) Kyllä, tuo laukku olisi kyllä niin tervetullut meille ♥

      Poista
  2. Mie käytän Yves Rocherin tuotteita, ne mitä oon käyttäny ni oon ollu kyl iha tyytyväinen.
    Miulla on siis ollu suihkusaippuoita, kasvonaamioita, kaiken maailman käsirasvoja yms.
    Miulla kun on se kanta-asiakaskortti ni sielt tulee niit tarjouskortteja ni oon niitä sit käyttäny ja siit tulee aina jotaki kylkiäisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanta-asiakasedut olis kyl just sellasia et "pakko tilata ku kerta tarjouksessa" :D Petollista.. No, pakettia odotellessa, toivottavasti on hyviä :)

      Poista
  3. Joskus vuosia takaperin tuli usein tuolta tilailtuakin. Joku Monoi de tahiti öljy tai vartalovoide (jotain sinnepäin) oli yksi lempparini. =) Ihanan tuoksuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksut noissa kyllä tuntuu olevan aika ihania melkein kaikissa :)

      Poista